Tämä on lyhennetty versio tekstistä joka perustuu Derrik Nilssonin ja Tobben Blomqvistin kirjoituksiin. Arkistoa, josta voisi tarkistaa asioita ei ole, joten arvon herrat saattavat muistaa joitakin vuosia ja nimiä eri lailla. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea alkuperäiset tekstit Canoan julkaisuista vuosilta 1987 ja 1992.
Kevättalvella 1932 pari melojaa HKK:sta päätti perustaa oman kanoottikerhon joka panostaisi kilpamelontaan. Kerhon nimeksi tuli Paddlarklubben Canoa. Kanoottivaja rakennettiin Kalastajatorpan alapuolella sijaitsevalle tontille, jota Fazer ystävällisesti antoi kerhon käyttää.
Jo ensimmäisenä kesänä Canoalla oli yli 40 jäsentä, joista parhaita kilpamelojia Sven ja Kurt Lillqvist. Kerhon muita merkittäviä jäseniä olivat mm. Hans O. Lindh, Birger Blomqvist ja Svante Gillberg. Kurt Lillqvist osallistui melonnan ensimmäisiin MM-kisoihin, jotka järjestettiin Kööpenhaminassa 1932, ja voitti sekä 1500m että 10 000m. Kuriositeettina voi mainita että kilpailtiin myös eskimokäännöksissä, ja että Sven Lillqvist voitti tämän kisan jättäen taakseen mm. Grönlantilaiset.
Vuonna 1935 Kalastajatorppa tarvitsi tontin jolloin seura jäi kodittomaksi. Melojat haihtuivat muualle ja sota tuli väliin. Kurt Lillqvist toimi puheenjohtajana kunnes kaatui sodassa. Jonkin aikaa seura oli olemassa vain paperilla, mutta jälleen HKK:ssa oli nuoria melojia (liian nuoria sotaan) jotka eivät viihtyneet, ja nämä elvyttivät Canoan. Lillqvistin lisäksi mukana oli nyt Pentti Rautala, Heinz Ramm-Schmidt (joka oli norjalainen) ja Derrik Nilsson. Viimeksi mainittu haavoittui sodassa ja menetti toisen kätensä, joka amputoitiin kyynärpäästä. Tämä ei estänyt häntä jatkamasta melontaa proteesilla. Hän meloo vielä tänä päivänäkin (karbiinihaka vasemman käden jatkona joka on kiinnitetty tukevaan silmukkaan joka puolestaan on kiinnitetty melanvarteen). Hän asuu nykyään Ahvenanmaalla. Canoa sai vuokrapaikan Melaveikoilta, joilla oli iso vaja. Täällä Heinz R-S johti junioritoimintaa. Canoan Bengt Gripenberg voitti kultaa juniorien SM-kilpailuissa 1943 ja seuraavana vuonna Canoan Jouko Kilpiä teki samoin.
Sodan lopussa kerho (Viipurilainen Olle Herold puheenjohtajanaan) oli saanut kerätyksi tarpeeksi rahaa rakentaakseen oman vajan. Kaupunki löysi sopivan tontin vasta 1946-47 jolloin kanoottivaja rakennettiin Taivalniemelle Helsinkiin. Silloin seuraa johti Kaj Leidenius, joka myöhemmin meloi olympialaisissa. Edelleen tänään melovista olympiaedustajistamme mm. Jorma Lehtosalolla ja Unto Elolla on juurensa Canoassa.
Canoa sai vuonna 1957 vuokrata tilaa viereisestä autokorjaamosta ja tuli näin olemaan Helsingin ensimmäinen melontaseura jolla oli lämpimät harjoittelutilat. 1960-luvulla Tobben Blomqvist toimi puheenjohtajana, ja aikana jolloin toiminta oli vähäistä jäljellä olevat melojat päättivät siirtyä Merimelojiin. Seura oli kuitenkin vielä virallisesti olemassa, ja koska Tobben Blomqvistilla säännöllisesti oli yhteyttä P-O Sjöbergiin, joka myös oli melonut kilpaa, tultiin usein juteltua melonnasta. Suvisaaressa oli melojia jotka jo pidempään olivat suunnitelleet järjestäytymistä. He etsiskelivät sopivaa seuraa (ja olivat yhteydessä mm. DPK:hon), ja syksyllä 1978 Canoa päätti siirtää toimintansa Espooseen (ja jättää pois ”Paddlingsföreningen” nimestään). Kohta yhteistyö SViEn kanssa lähti käyntiin ja Canoa pääsi toimimaan Bredvikenin vajalle joka oli SViEn omistuksessa.
Tobbenin jälkeen Pekka Troberg toimi puheenjohtajana monia vuosia. Tähän aikaan junioritoiminnasta muodostui voima joka keräsi kylän lapset yhteen. Kahdeksankymmentäluvulla, Guy Mattsonin toimiessa valmentajana, Canoa saavutti monia seuramestaruusmitaleja junior-SM kisoista ja siitä tuli yksi maamme parhaista ratamelontaseuroista. Meillä on myös ollut useita Suomen mestareita senioripuolella, lähinnä naisia, olemme myös saaneet kansainvälisiä mitaleita PM-kilpailuissa ja melojamme ovat sijoittuneet 10 parhaan joukkoon EM- ja MM-kilpailuissa.
Kesätapahtuma Bredanilla 1990-luvun alussa
Canoan lähihistorian suurin tapahtuma lienee Kanoottivaja Bredanin ostaminen SViE:ltä vuonna 2001. Vajan ostamisen myötä toimintaa oli mahdollista laajentaa entisestään ja nyt retki- ja kilpamelonta ovat seurassamme yhtä vahvoja, jäseniä on tällä hetkellä noin 350.